Web1 Jun 2015 · Taimet olivat hieman heiveröisiä ja osa versoista taittuneita, mutta ne olivat kuitenkin elinvoimaisen olois... Kesäkurpitsan ja avomaankurkun taimet kellastuvat Hei, missä vika kun em. taimet kasvoivat aluksi oikein upeasti, mutta nyttemmin kesäkurpitsan lehdet yksi toisensa jälkeen kellastuvat ja kurpitsat kasvava... kasvin tunnistus WebAvomaan kurkku on lajikeryhmä, joka on sopeutunut kasvamaan kasvuhuonekurkkua matalampiin lämpötiloihin. Istuta taimet kesäkuun alkupuolella, kun ilmat ovat lämmenneet. Istuta hieman aiempaa syvempään, mielellään kohopenkkiin. Istuta taimet 30-50 sentin välein ja rivit noin metrin välein. Muista kastella säännöllisesti!
Pieniä matoja - taimet kateissa (Mullat ja lannoitteet) - Puutarha.net
WebKasvihuoneessa sekä kasvihuone- että avomaankurkun taimet tuetaan kasvamaan ylöspäin, avomaankurkut kasvavat avomaalla maanmyötäisesti. Kurkku tarvitsee paljon vettä ja erityisesti satoaikaan tasaisesta kastelusta huolehditaan. Nopeakasvuinen kurkku tarvitsee hyvään kasvuun ja sadontuotantoon tasaisen runsaasti ravinteita. Web24 May 2015 · Istuta avomaan kurkun taimi harjuun tai kohopenkkiin. Kata maa kankaalla, muovilla tai ruohosilpulla. Levitä vihersilppua kesäkuussa ja uudelleen heinäkuussa. … japan health minister myocarditis
Oikea istutusaika: Milloin taimet kannattaa istuttaa? - Kotiliesi.fi
Web5 Apr 2008 · Laitoin avomaankurkun siemeniä turveruukkuihin taimimultaan. Ne iti muutamassa päivässä ja ovat nyt sellaisia pitkiä roispia latvassa pari lehteä. Ei tainnut … WebNyrkkisääntö on, että kylvetään n. 4-6 viikkoa ennen suunniteltua istutusta. Kasvihuoneen tulisi olla lämmin, öisin mielellään min. +10 astetta ja mullan lämpötila +16 astetta. Kurkku tarvitsee paljon vettä, liika lannoitus saattaa tehdä kurkuista karvaita. Taimi latvotaan yleensä kun se ottaa kiinni kattoon, avomaankurkkua ei ... WebAvomaalla taimet saivat kasvaa vapaasti. Keväällä hallan uhatessa kasvustot peitettiin harsolla. Koejärjestelyt ja hoitotoimet olivat samat kaikil-la tutkimuspaikkakunnilla (Sotkamossa, Ruukissa ja Rovaniemellä). Tulokset ja niiden tarkastelu Avomaankurkun satokausi 2012 alkoi kaikilla kolmella tutkimuspaikkakunnalla lähes samaan aikaan japan health insurance system